Hej!

Ladda ner senaste versionen av webbläsare.

Ruokavinkit koko pääsiäiseen

Ruokavinkit koko pääsiäiseen

Mietityttääkö pääsiäistarjoilu? Tässä olisi kanaisia reseptejä sekä juhlavaan että rennompaan pääsiäisen viettoon.

Pääsiäinen on kevään ihanimpia juhlia notkuvine ruokapöytineen, mutta saattaa aiheuttaa päänvaivaa kokkaajalle. Mitä sitä tänä vuonna laittaisi? Kokosimme kanaisia ehdotuksia, joilla kruunaat yhdessäolon koko pääsiäisen ajan.


Musakaa Kariniemen emännän tapaan

Juhlista pääsiäistä myös lankalauantaina tarjoilemalla musakaa eli moussakaa. Kreikkalainen munakoisoherkku sopii hyvin myös pääsiäispöytään, erityisesti jos pyhää vietetään rennosti oman perheen kesken.

Juhlakana sitruuna-lakritsikastikkeella

Kokonainen kananpoika on näyttävä ja maistuva pääsiäistarjoilu. Ihastuttavan sitruuna-lakritsikastikkeen lisäksi juhla-ateriaan kuuluu olutbulguria.

Puutarhurin kanasalaatti ja rucolalimepestoa

Kaunis salaatti on hyvä lisuke pääsiäispöytään. Maanantaina voit käyttää reseptiin paistettujen sisäfileiden sijasta vaikkapa sunnuntain pääsiäispäivälliseltä jäänyttä kananpoikaa.

Kananpojan Herkkurulla ja caponata kreikkalaisittain

Kananpojan Herkkurulla on vähärasvainen paisti, jolla voit korvata kinkun tai kalkkunan. Kilon paistista riittää herkuteltavaa useammallekin. Värikäs caponata sopii pääsiäisen tunnelmaan sekä maun että ulkonäön puolesta.

Kerrosleivät Kananpojan Herkkurullasta

Jos osa Herkkurullasta ja caponatasta jää syömättä, laita iltapalaksi näitä herkullisia sämpylöitä. Varmasti maistuu!